Äiti kehottaa Ainoa kaunistautumaan ja noutamaan aitasta heleät helmet, kullankääryleet ja silkkivyöhyt. Aino ei tee näin, vaan alkaa itkeä ja ilmoittaa suoraan äidilleen itkunsa syyn: lupasit oman lapsesi vanhalle varaksi, ikäpuolelle iloksi. Olisit mieluummin käskenyt syvien aaltojen alle.

Kun äidin mieli ei muutu tyttären tuskasta, tämä menee aittaan, pukeutuu parhaimpiinsa ja lähtee itkien meren rantaan. Aino itkee perheensä rakkaudettomuutta: kukaan ei itkisi vaikka hän hukkuisi. Meren rannalla Aino on näkevinään niemen kärjessä kolme neitoa ja riisuutuu mennäkseen heidän joukkoonsa. Hän lähtee uimaan kivelle ja istuu sille, mutta kivi kilahtaa veteen ja Aino hukkuu. Nyt Ainon äiti kauhistuu sydämettömyyttään ja hänen kyynelistään alkaa virrata kolme jokea.

Mutta Aino jatkaa elämäänsä lohena. Kun Väinämöinen on kalastamassa, hän saa saaliikseen oudon kalan. Väinämöinen ihmettelee, mikä kala mahtaa olla, miettii jopa, olisiko se ihminen.Väinämöinen ei kuitenkaan tunne Ainoa, vaan tarttuu puukkoonsa leikatakseen kalaa. Silloin kala ponkaisee pakoon hänen purrestaan ja paljastaa olevansa Väinämöisen himoitsema tyttö. Kun Väinämöinen ei häntä uudessa muodossaan hyväksynyt, Aino ei aio näyttäytyä enää koskaan. Väinämöinen anoo Ainolta toista mahdollisuutta, mutta kala on jo mennyt.