Kyllikki vannottaa Lemminkäistä:

Kun ei pääsnyt kuitenkana,
Itse itkulle hyräytyi.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Joutenpa poloinen synnyin,
Jouten synnyin, jouten kasvoin,
Jouten aikani elelin;
Jo nyt sainki joutavalle,
Miehelle mitättömälle,
Suojihin soankävijän,
Aina tuiman tappelijan!"
Virkkoi kaunis Kaukomieli:
"Kyllikki sydänkäpyni,
Minun maire marjueni!
Ellös olko milläkänä!
En sua pahoin pitäne:
Sylissäni syöessäni,
Käsissäni käyessäni,
Sivullani seistessäni,
Vieressä venyessäni.

Mitäpä sinä sureksit,
Mitä huollen huokaelet,
Lehmityyttä, leivätyyttä,
Ja kaiken elon vähyyttä?
Ellös olko milläkänä!
Mont on lehmeä minulla,
Monta maion antajata:
Yks on suolla Muurikkinen,
Toinen mäellä Mansikkinen,
Kolmas Puolukka palolla.
Ne on syömättä soreat,
Katsomatta kaunokaiset;
Ei ole illoin kytkemistä
Eikä aamuin laskemista,
Heinävihkon heittämistä,
Suolan, suuruksen surua."