Pidin lomaa, aloin rakentaa uutta karttaa elämälleni. Olimme kollegani kanssa sopineet yhteisnäyttelystä ja sen teemasta; Onni. Päätimme tutkia onnellisuutta ja sen saavuttamista sekä teoriassa että soveltaen niitä omaan elämäämme. Syntyi vähitellen kuin itsestään ajatus jakaa tämä onnen tavoittelu muidenkin kanssa.

Meillä on kollegani kanssa elämäntilanteista johtuen kummallakin oma ohjelma ja työsuunnitelma, mutta olemme pohtineet aihetta yhteisissä tapaamisissa jo keväästä lähtien, ja pidämme edelleen yhteyttä.

Onnellisuusprojektille on tekeillä omat sivut, muta sitä ennen tiedotus toimii oman info-sivuni kautta.

Pitäisiköhän hankkia häkki ja houkutella hiiri sinne siementen avulla. Häkissä sen voisi kantaa ulos, tai antaa häkin olla sisällä avoimena ruokapaikkana. Suljetussa häkissä en halua eläimiä pitää, en edes häkkieläimiksi tarkoitettuja lemmikkejä. Meillä ei ole ikinä suljettu ketään häkkiin, aikoinaan saivat niin rotta, hamsteri, marsu, kani ja mitä kaikkia niitä vuosien kuluessa olikin, tehdä pesänsä komeron pohjalle ja liikkua huoneessa vapaasti. Undulaateilla oli kirjahyllyssä häkki, mutta ovi oli aina auki. Ne kävivät häkissä syömässä ja nukkumassa, iltaisin yöorrelleen mennessään ne sulkivat itse ovensa.

Nykyisin löytyy omakotitalon pihapiiristä vapaita eläimiä tarkkailtavaksi, ei tarvitse ottaa eikä omistaa, niitä vain tulee ja kotiutuu leikkimökin alle, liiteriin, puihin, rakennusten koloihin, pyykkitelineelle, niin ja piirongin alle. Asuvat meidän kanssa sulassa sovussa.

Kun Ilona kertoi etääntyneensä lapsistaan, lakanneensa pitämästä heitä mitenkään merkityksellisimpinä kuin muitakaan ihmisiä, ymmärsin mitä hän tarkoitti. Koska oman kuoleman ajattelussa on vaikeinta läheisistä ihmisistä luopuminen ja huoli heidän elämästään, nämä ovat kuin kahleita. Vasta kun on vapaa kuolemaan, on vapaa myös elämään.

Ilonan lähdettyä, löysin mökin lattialta kuolleita ampiaisia (niitä jotka hävisivät kukkapenkeistä) ja rapulta ilmeisesti kissan tappaman oravan.

Juhannuksen jälkeen keskustelimme vielä vanhenemisesta, elämänpoluistamme, seuraavista sukupolvista, mutta tämä on liian julkinen paikka (googlekin osaa jo tänne) kertoa keskusteluistamme. Lapsenlapseni tuotoksia yhteiseltä valokuvausretkeltämme Erakkomökin pihasta voinen kuitenkin julkaista.
Lisää kuvia >

Lueskelin erästä keskustelupalstaa, jospa saisin lisää vinkkejä hyvään isovanhemmuuteen ja sukupolvien välisiin suhteisiin. Jos näihin palstakeskusteluihin on uskominen, ja miksei olisi, niin lähes kaikki yhteydenpito varsinkin pojan perheeseen on puuttumista heidän asioihinsa, ja se taas on täysin hirviömäistä käyttäytymistä.

Pitää vielä keskustella Ilonan kanssa, tosin hänellä on vain tyttäriä. Heidän kanssaan on ehkä yksinkertaisempaa, poikia painaa vielä tuo perheenpään rooli, ja heiltä edellytetään valintaa äidin ja vaimon välillä. Tytär voi itsenäistyessäänkin säilyttää suhteen äitiinsä, hänen ei tarvitse valita.

Lainauksia keskustelupalstoilta:

- Puutuin pojan perheen asiaan kyselemällä asioista hienovaraisesti pojaltani, kun me koko suku näimme, että jokin mättää ja pahasti .... Poika asettui heti vaimonsa taakse ja katkaisi välit minuun, äitiinsä ja minun vanhempiini ja veljiini ja koko minun puolen sukuun ! Se siitä hienovaraisuudesta.... >>

- Kaikkein viisainta, että keksit itsellesi omaa tekemistä ja uutta mielenkiinnon kohdetta ja jätät aikuiset ihmiset rauhaan! >>

- Jo on kuviot siellä nuoressa perheessä sekaisin! Ja sinä annat kaiken tapahtua. Ehkä ensin puhut kovin ottein kahden poikasi kanssa ja väännät rautalangasta mallia, että mitenkä tavallisia raha-asioita hoidetaan >>

- taas näitä anoppeja... Ei sinun tarvitse tehdä yhtään mitään, sillä poikasi ja hänen perheensä elämä ei kuulu sinulle mitenkään. Yritä ymmärtää, että poikasi ei ole enään lapsi, vaan itse tekee päätökset. Jos hän on niin saapas, että suostuu tuollaiseen elämään, niin et voi kuin olla pahoillasi. Mutta älä puutu heidän elämäänsä, se ei ole sinun. >>

- Jos ajattelisin tavallasi, olisin antanut heille häädön omistamastani asunnosta maksamattomien vuokrien takia! >>

- Minun anoppini on varsinainen liero naisekseen. Ja poika juoksee äitikkänsä luona viikottain, kun muori vain vähän vinkaisee että nyt on ruohonleikkurissa joku vika. Ei ole juolahtanut mieleen, että voisi viedä sen korjaamolle. >>

- Pääasia, kun miehesi ei ole samaa mieltä niitten kotkottajien kanssa!
Tuntuu muuten ihanalta päästä eroon anopista..aah, se on kuin uuden elämän alkais! >>

- Anoppi sai tahtonsa läpi. Mies muutti eilen kotoa pois sanomatta sanaakaan. Tulin töistä kotiin ja tavarat oli hävinny. Näin meillä. Suhteen voi lopettaa ilmeisesti noin vaan. >>

Ilonalla on kaksi tytärtä, joista vanhemmalla on 3-vuotias lapsi, ja toinen tulossa. Ilona on siis jo isoäiti, vaikkakin vaikuttaa ikäistään paljon nuoremmalta. Hän on aina huolehtinut terveydestään, ei ulkonäön vuoksi, vaan koska hän ajattelee ihmistä ruumiin ja hengen kokonaisuutena.

Pidän pikkusiskostani paljon, meillä on aika samanlainen maailmankatsomus, vaikka luonteeltamme olemmekin erilaisia.