Aloitin ympäristökriittisen sarjan. jossa dokumentaarisista kuvista peitin valkoisella sellaiset osat, joihin haluaisin kiinnittää huomiota. Teoriani mukaan juuri se, mitä ei näytetä, on kiinnostavaa, ja pohdinta kohdistuisi myös peittämisen syyhyn. Ajattelin tehdä filosofiseen ja osittain myös psykokriittiiseen ajatukseen pohjaavan käsitetaiteellisen kaupunkikuvien kokonaisuuden, mutta joko osaamattomuus tai visuaalisen ekspressiivisyyden innoitus johdatti minut tekemään "kauniita kuvia", joissa aika ja paikka ovat määrittelemättömiä, ihmiset tunnistamattomia.
Lisää osiosta YMPÄRISTÖ ^

-------------------------
Uskonko Uskallanko Uppoanko
Onneen Heittäytyä Virtaan

Kaadunko Kadunko Kauhdunko
Ehkä En Varmasti

Maa Ilma Vesi
Sulaudun Lennän Katoan

Luovutanko Luovunko Luotanko
Tulevaisuuden Haaveista Itseeni
-------------------------

Pehmeä peti vaikka jääprinsessalle; paksu patja ja jousipohja.

Asteita vielä yli kaksikymmentä. Onneksi meillä on kaukolämpö, eikä sähkö ole ollut poikki koko talvena kuin yhden sekunnin. Kyllä on kiva asua kaupungissa.

Ensimmäisen kerran, kun ikkunasta katsoessani en nähnyt läheistä katua pidemmälle, tuli outo olo. Koko maisema oli hävinnyt, talot, puut, järvi ja sen takainen asuma-alue. Nyt tiedän jo, ettei ole maailmanloppu vaikka rantapuiden takana ei ole mitään. Kuitenkin se tuntuu edelleen jotenkin jännittävältä, enkä voi olla leikkimättä tyhjyyden mielikuvalla.

Nousin tänään jo ennen aurinkoa! Aamurusko parhaimmillaan vähän yli yhdeksän meidän parvekkeelta katsottuna.

Nyt pitäisi löytää elämään jonkinlainen struktuuri, muuten menee laiskotteluksi ja pelkäksi ajatusten ja tekojen vellonnaksi. Hyvä niinkin, toisinaan, mutta minulla on haaveena saada vielä jotain aikaan - jotain pientä, jotain kaunista, jotain valmista.